![cover of the book Ihmisen psykologinen kehitys](/covers/files_200/3211000/8430502ecefad7370312ca8e872474c6-g.jpg)
Ebook: Ihmisen psykologinen kehitys
- Year: 2014
- Publisher: PS-Kustannus
- Edition: 5. uudistettu painos
- Language: Finnish
- epub
Elämän varrella on useita kohtia, joihin kehityspsykologinen tutkimus avaa näköaloja. Lapsuus ja nuoruusikä ovat vaativia elämänvaiheita, eikä kehitys ole kaikilla ongelmatonta. Esimerkiksi oppiminen on joillekin vaikeaa. Nykyisin nuoret ikäluokat myös varttuvat pätkätyön leimaamassa yhteiskunnassa, mikä heijastuu aikuisuuteen. Suuret ikäluokat puolestaan alkavat olla eläkeiässä, jolta odotetaan terveyttä ja uusia aktiviteetteja.
Ihmisen psykologinen kehitys kattaa ihmisen elämänkaaren vauvaiästä vanhuuteen. Tässä kirjassa kehitysvaiheiden kuvauksen läpäisee kaksi teemaa: Oppimista ja siihen liittyviä ongelmia tarkastellaan ensin perheessä, sitten koulussa ja työpaikalla ja lopulta vanhenevien kansalaisten sopeutuessa yhteiskuntaan. Sosiaalisia suhteita käsitellään ensin lapsuuden perheessä ja kouluympäristössä ja sen jälkeen parisuhteessa, omien lasten kasvatuksessa ja sopeutumisessa koko ihmisyhteisöön.
Kirja sopii kehityspsykologian opiskeluun yliopistossa sekä sosiaali- ja kasvatusalojen opintoihin ammattikorkeakoulussa ja avoimessa yliopistossa. Uusimmasta tutkimustiedosta, osuvista esimerkeistä ja kehityshaasteiden kiinnostavista pohdinnoista on paljon hyötyä myös opettajaksi opiskeleville ja sosiaalialan ammattilaisille.
Teos on 5. uudistettu painos WSOYpron aiemmin julkaisemasta samannimisestä kirjasta.

Download the book Ihmisen psykologinen kehitys for free or read online
Continue reading on any device:
Last viewed books
Related books
{related-news}
Comments (0)